sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Kesän ensimmäinen venekeikka

Sen verran flunssa helpotti, että uskalsin lähteä aamusta kalaan. Alunperin piti mennä Muurameen, mutta olin vielä eilen niin huonossa hapessa, että en uskaltanut lupia varailla. Tiedä sitten olisiko niitä ollutkaan.
Aamulla olo tuntui hyvältä ja Vaajavirran rantaan venettä vesille virittelemään. Alkuun kalastelin Paloniemen alapuolella tyynessä kohdassa ja karkuutin ~40 senttisen taimenen näköetäisyydeltä. Siitä soutelin vanhan voimalaitoksen alapuolelle tuulensuojaan heittelemään. Kannatti mennä. Pian muddleria puraisi viisnelonen istaritaimen. Kala olla jurotteli pohjassa, mutta sain otuksen veneeseen asti ja ruokakalaksihan se päätyi. Vähän menee erilailla virtakalastukset tänä keväänä verrattuna edelliseen. Oli muuten viimeinen hetki rauhalliseen kalastukseen vanhan voimalan alapuolella. Pois ajaessa huomasin, että tulvaportti oli avattu ja äskeisessä tyvenessä ottipaikassa velloi kunnon koski.

Vanha voimalaitos

54 cm

White Marabou Muddler

keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Varrelle virtaa

Eiku varrella virran tai jotain. Tästä tulee vähän päiväkirjan omainen merkintä päivän kaloista. 42 ja 32 senttiset istarit käytetty kuvassa ja vapautettu. Valkoiseen boobyyn purivat. Isompia kaloja laitetaan tilaukseen.



tiistai 23. huhtikuuta 2013

Pikavisiitti virralle töitten jälkeen

Kauhea tuuli, mutta kalaan teki mieli. Siis Vaajavirralle heti kun työt loppui. Päijänteeltä tuuli Paloniemen laitureille armottomasti, mutta urhoollisesti menin yrittämään heitellä puuskien välissä. Ihmeellisintä asiassa oli, että pinkkiä boobyä puraisi 47 cm luonnontaimen, jonka tietysti nopean kuvanoton jälkeen laskin takaisin.

47cm evällinen
 

lauantai 20. huhtikuuta 2013

Uistinmiehen alamitta 20.04.2013

Ihan ensimmäiseksi, en yleistä, ettei tule väärinkäsityksiä. On se ihmeellinen käsite tuo alamitta, tai Vaajavirralla välimitta 50-60cm taimenelle. Aamulla tuli uistinmies taimen haavissa vastaan, toivotti huomenet ja totesi kalastaan, että "kai tuo on mittakala, istari se on ainakin", johon sanoin: "Aika pienen näköinen." "No ei oo mittaa" "Haluatko lainata, mulla on" siinä sitten mitattiin kala ja mitta näytti 41cm.  "paljonkos se mitta sitten täällä on?" "50cm" kaveri lähti laskemaan kalaa vapaaksi... tiedä sitten miten tuo haavissa pitkiinsä roikotettu taimen selvisi koettelemuksesta, mutta tullaan kalaan, eikä edes tiedetä, mikä on kyseisen paikan alamitta kalalle. Erikoista toimintaa...

Itse käytin haavissa 44cm pitkän antennimerkatun evällisen täplätakin. Mukava huomata, että joukossa on evällistäkin kalaa.

Kaunis aamu virralla

44cm evällinen merkattu taimen



torstai 18. huhtikuuta 2013

MP:t Muuramesta 16.04. ja sapuskakala Vaajavirrasta 18.04

Niin se kalaonni heittelee, tuo otsikkohan kertoo ihan kaiken. Muuramestahan ne ruokakalat olisi pitänyt saada ja Vaajavirrasta ei mitään. Tiistaiksi oli maanantain sateet ja sulamisvedet muuttaneet Muuramenjoen maitokahviksi. Kaloja ei siis kiinnostanut yhtään mikään. Keli oli komea ja puitteet kunnossa, mutta kalat jäi puuttumaan.

Tänään taas Vaajavirralle heti aamutuimaan. Kävin pitemmän laiturin päässä uittelemassa valkoista marabou muddleria ilman tulosta, hetken päästä siirryin toisen laiturin päähän, muddler jäi pohjaan ja tilalle pinkki booby. Ajattelin yrittää, jos vaikka lammista karanneita kirrejä olisi laiturien luona suvantopaikassa. Ei ollut kirrejä paikalla, mutta komea istaritaimen oli. Sitä joutui oikein uittamaan ennen kuin sain sen laiturilta haavittua. Onneksi paikalla ei ollut muita, outonahan ne olisivat pitäneet itsekseen hymyilevää kalamiestä. Meni taimenenkka uusiksi.

Vaajavirran kirkas istari

maanantai 15. huhtikuuta 2013

Vaajavirran kaloja lisää 15.04.2013

Nyt ei ole enää millään mitään väliä. Vaajavirrasta sain taas pari taimenta samasta paikasta kuin edelliset ja samanlaisella perholla.


50cm istari, tämä päätyi ruokakalaksi. EDIT: RKTL laittoi kalan tiedot,
 tämä oli istutettu virtaan 1.5.2012 495 mm:n mittaisena

40 cm istari

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Talviloman aloitus Vaajavirralla 12.04.2013

Talviloman kunniaksi karkasin vähän aiemmin töistä ja suuntasin iltapäivästä Vaajavirralle. Ajattelin mennä Paloniemen kärkeen ensin, mutta huomasin jään sulaneen sen verran, että vierasvenelaiturin päästäkin pääsisi jo heittämään. Sitäpaitsi jään reunojen lähellä pintoi kaloja.
Ensin kokeilin muutamalla erilaisella pinturilla, mutta ne eivät tuntuneet kaloja kiinnostavan. Vaihdoin mustaan pikkuliitsiin ja kokeilin heti pinnan alta. Mustalla pikkuliitsillä sain ~30cm pikkutaimenen tärppäämään. Sen enempää tapahtumia ei liitsiin sitten tullutkaan. Vaihdoin vähän jykevämpään vapaan ja upposiimaan. Ja siiman päähän White Marabou Muddler. Eipä aikaankaan, niin oli taas taimen kiinni. Tällä kertaa haavissa kävi 47cm istari. Jatkoin Muddler- kalastusta ja käytin haavissa vielä 45cm tosi laihan talvikkotaimenen, istari sekin näytti olevan. Hyvin alkoi loma. Ei tähänastisten kokemusten perusteella Vaajavirrasta tuolla lailla koskaan kalaa tule, vai lieneekö trendi muuttumassa parempaan suuntaan Koukun ja Paukun aktiivisen kalaveden ja kalakannan hoidon seurauksena?

~30cm

45cm
47cm


sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Muuramenjoella taas 07.04.2013

Aamu alkaa aalla. Siltä se vähän tuntui kun ajelin 30 km Muurameeen ja huomasin kelapussin olevan kotona. Olihan tietty vitosen vapa keloineen mukana, mutta kasin setissä olisi ollut kasettikela uppo- ja intermediatesiimoineen. Päätin kuitenkin alkaa kalastamisen vitosen setillä. Palokunnan suvannolta perinteinen aloitus. Jäitä renkaista rapsiessa vapa kuitenkin räsähti poikki kärkirenkaan juuresta. No, eihän siinä auttanut kuin lähteä takaisin kotiin hakemaan sitä kelapussia. Vaimo kysyi, että meinaatko oikeasti vielä ajaa takaisin Muurameen. Sanoi, että meinaan, muuten menee lupa hukkaan. Onneksi ajoin!

Upposiima ja pinkki booby kasin settiin ja palokunnan suvannolle. Muutama heitto ja kirre kiinni. Normaalisti tuosta kohtaa karkuutan kalat, mutta nyt sattui kala pysymään kiinni haaviin asti. Hyväkuntoinen reilun kilon kirre. Muutaman heiton heitin ja kala autolle ja kahvitauon viettoon. Siitä jatkoin matkaa alemmas ja pääsin parkkipaikan alapuolelta heittopaikalle. Jäätä tosin joutui vähän särkemään. Siitäkin melkein heti kala kiinni ja haaviin. Samalla näkyi naapurissa nousevan kanssa kala ylös. Sekin kala autoon ja lisää kahvia. Vielä uudestaan samaan paikkaan ja taas kirre kiinni. Kolmas kaveri sai sitten jo jatkaa uintejaan. Kiintiö on kiintiö. Kiertelin vielä hieman pitkiinsä ja kokeilin eri paikoista. Kalantulo jäi kolmeen, varmaan sieltä olisi enempikin saanut rassattua, mutta kohtuus kaikessa ja yltyvä tuuli kävi aika vilpoiseksi. Kokonaisuutena hieno reissu, vaikka alussa oli pieniä vastoinkäymisiä.

Suvannon kirre

Tätä sai väsyttääkin jo vähän

On se vielä jäässä

Vapautettu veijari

Betonilaituria vastapäätä

Tuolla ei liene ketään näin kylmällä vedellä