keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Aamupisto Vaajavirralle 18.07.2012

Aamukahvia hörppiessä sain ajatuksen lähteä katsomaan, josko olisin aamun ensimmäinen kalastaja Paloniemessä. Ilmeisesti olin vaikka kello oli jo kahdeksan. Uittelin penkassa ensin tinseliä pinnassa, ei tapahtumia. Sitten musta luottostreameri siimaan ja sama uudestaan, ei noussut kukaan perhoon. Seuraavaksi siimaan puntit ja luottostreameri pohjan tuntumaan. Puolessa välissä penkkaa jysähti kala kiinni. Aluksi kala ei tuntunut kovin voimakkaalta ja sain sen helposti uitettua tyyneen veteen. Siellä kuitenkin sitä voimaa löytyi. Muutaman vedon jälkeen kuitenkin sain kalan haaviin ja se osoittautui mittataimeneksi. 50 senttiä oli tälläkin mittaa, eli hilkulla oli. Tänään kuitenkin syödään taimenta.

50cm mittataimen, laihan näköinen, kun unohdin ottaa kuvan ennen suolistamista

Muuramenjoki 12.-13.7.2012

Iltaluvat Muurameen ja kalaan. Reissu alkoi hienosti, kolmen vartin kalastuksen jälkeen sain ensimmäisen kirren palokunnan suvannosta samalla perholla kuin edelliselläkin reissulla. Kalantulo kuitenkin tyrehtyi aika täysin siihen. Kukaan vuoron kalastajista ei ainakaan poislähtöön mennessä ollut saanut mitään muuta. Alavirralla tosin joku teki pari iskua indikaattoriin lumpeikon laidasta, pitäis varmaan virittää siihenkin koukut. Pintaperho ei sitten enää kelvannutkaan. Kahden aikaan alkoi sade ja ajoi väsyneet kalamiehet joelta pois. Vettä oli edelleen kokolailla paljon ja yöllä on jo pimeää, ainakin pilvisenä iltana.

maanantai 2. heinäkuuta 2012

30.6.2012 Hilmonjoki

Viime kesästä asti suunniteltu Hilmonjoen keikka päätettiin toteuttaa nyt viikonloppuna. Timon kanssa ostimme 12 tunnin luvat alkaen kahdeksalta lauantai-iltana. Nyt kyllä joutuu sanomaan, että netin tarinat ja todellisuus eivät oikein Hilmolla kohdanneet. vajaa 11 tuntia jaksoimme rämpiä pusikoissa ja saaliina yksi noin 20 senttinen taimenen tumppi. Muutkin kalastajat, joita paikanpäällä jututettiin, tuntuivat olleen liikkeellä samantapaisella saaliilla. Joko taimenen matalasta virrasta kalastaminen ei vaan kertakaikkiaan suju, tai sitten kala ei ollut yhtään otillaan. Viisi ensimmäistä tuntia satoi vettäkin. Ei mitään pinta-aktiivisuutta, saati mitään muutakaan merkkejä kaloista.
Oikeastaan positiivisena asiana jäi mieleen sisävessa ja vissun extend siima, joka tuntui sopivan vapani kaveriksi todella hyvin. On se jokivarsi Hilmolla aika hemmetinmoinen pusikko, jos menee yhtään kioskilta etäämmäs. Pitää jonkinverran vettä virrata Hilmonkin uomassa ennekuin sinne tulee uusiksi ajeltua.

Hilmon taimenenpätkä